Meeting

Koko päivä täynnä keskittymistä

Yhdessä Jamie Oliverin kanssa olemme kehittäneet uuden kokouskonseptin, jota kutsumme nimellä Green Creative Energy. Saapuessasi hotelliin huomaat heti jonkin olevan erilaista kuin ennen, ja päivän aikana koet lisää positiivisia yllätyksiä!

Flapjack
 
Scandicilla saat energiaa aamiaisen, lounaan ja iltapäivän noutopöytien jännittävistä makuyhdistelmistä. Energian lataamista helpottavat myös joustavat tauot ja tehokas tekniikka. Taustaääneksi voi valita vaikka linnunlaulua Feng Shui -ajattelusta inspiraatiota saaneissa Think Tank -kokoustiloissamme. Tuloksiin keskittymisen ja innostavuuden lisäksi kaikissa kokouksissamme näkyy myös kestävä kehitys. Ympäristöajattelumme koskee kaikkea ympäristömerkityistä kokousmateriaaleista Scandicin omaan juomaveteen. Yhdessä vieraidemme kanssa säästämme resursseja päivittäin mm. vähentämällä veden kulutusta ja käyttämällä uusiutuvia energianlähteitä. Kaikki tämä muodostaa olennaisen osan kestävän kehityksen kokouksistamme.

Tiedostava kokous

Tiedostava kokous merkitsee suurelta osin mahdollisimman tehokasta resurssien käyttöä. Siksi tarjoamme kokoustiloissa jäävettä kannuissa pullotetun veden sijaan. Käytämme ympäristömerkittyä kokousmateriaalia, kuten joutsenmerkittyjä kyniä ja paperia. Siksi tarjoamme myös vastuullisesti tuotettua kahvia taukojen noutopöydissä. Kokouksen osanottajille on myös mahdollista tilata luomuruokaa.

Voit myös itse vaikuttaa monin tavoin, jotta kokouksesta tulee vieläkin kestävän kehityksen huomioonottavampi. Matkat hotelliin voi järjestää ympäristön huomioiden, kokouksessa käytettävä materiaali voi olla ympäristömerkittyä ja osanottajille voi jakaa kokousmuistiinpanot
digitaalisessa muodossa. Voit käyttää ympäristölaskuriamme, jos haluat tietää miten paljon säästät ympäristöä järjestämällä kokouksesi meillä.

Nykyistäkin parempaan tulevaisuuteen

Sustainabilty Live Report
Kirjaamme ylös fossiilisen hiilidioksidin tuottomme, energian ja veden kulutuksemme sekä lajittelemattoman jätteen määrän. Tutustu tämänhetkiseen statistiikkaamme ja laske, kuinka paljon säästät ympäristöä yöpyessäsi ja kokoustaessasi Scandicissa.
Pienin osallistujamäärä
 
Missä kokous pidetään?
 

Luovaa energiaa

 

Olemme yhteistyössä Jamie Oliverin kanssa laittaneet kokouksiimme lisämaustetta. Tuloksena on kokouspäivä täynnä uusia makuja, inspiraatiota ja energiaa.
Lue lisää

Think Tank

 

Uusia muotoja kokouksille. Haasta ajatukset ja osanottajat räätälöidyssä ja rentouttavassa ympäristössä. Varaa Think Tank, kun olet valmis kohtaamaan erilaisen kokoustilan.
Inspiroivia kokoustiloja

Tarvitsitpa hotellihuoneen tai kokouksen pitopaikan, aina löytyy sopiva Scandic-hotelli. Meillä on tällä hetkellä noin 160 hotellia Pohjoismaissa ja pohjoisessa Euroopassa. Lähivuosina tavoitteemme on laajentaa ketjua Pohjoismaissa sekä Pohjois- ja Itä-Euroopassa.
 
Lähtökohtanamme on tarjota hyvää hotellimajoitusta ja samaa korkeatasoista palvelua kaikissa hotelleissamme. Meillä on yhteensä noin 6 600 työntekijää, jotka tekevät parhaansa, jotta voisit ladata uutta energiaa ja saada odotuksesi täyttäviä hotellipalveluita.

Liity kanta-asiakasohjelmaamme
    Etuja jo ensimmäisenä päivänä
    Ansaitse pisteitä palkintoöihin
    Erikoistarjouksia jäsenille