Monia palkintoja kestävän kehityksen työstämme
Scandic pitää erityisen tärkeänä toisista ihmisistä ja ympäristöstä huolehtimista. Olemme vuosien mittaan saaneet useita palkintoja työstämme ympäristön ja kestävän kehityksen hyväksi. Ne osoittavat, että olemme oikealla tiellä ja kannustavat meitä jatkamaan edelleen työskentelemistä näiden asioiden hyväksi. Alla on joitain näistä palkinnoista ja kunnianosoituksista, joita olemme saaneet ympäristön ja kestävän kehityksen hyväksi yhdessä vieraidemme kanssa tekemästämme työstä.
2011
Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto perustuu pohjoismaisiin arvoihin, kuten kestävään kehitykseen ja luonnon kunnioittamiseen. Se myönnetään yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on esikuvallisesti ottanut luonnon ja ympäristön huomioon toiminnassaan tai joka on muutoin antanut merkittävän panoksen luonto- ja ympäristötyöhön.
Suomalaisia palkintoja 2009
Scandicille kunnianosoitus vastuullisesta liiketoiminnasta
Scandicille myönnettiin 18. marraskuuta Best of Helsinki Awards -juhlagaalassa Special Award 2009 vastuullisesta liikematkatoiminnasta. Tuomaristo perusteli valintaansa seuraavasti:
”Scandic on aloittanut jo vuonna 1993 työn kestävän kehityksen hyväksi, jossa ympäristöä, yhteiskuntaa ja taloudellisesti kestävää kehitystä koskevat asiat otetaan huomioon kaikissa päätöksissä päivittäisessä toiminnassa."
Kansainvälisiä palkintoja 2008
Scandicille kunnianosoitus ympäristötoimistaan
Marraskuussa 2008 Jens Mathiesen, Scandicin Tanskan maajohtaja, vastaanotti Climate Cup Reduction -palkinnon. Tuomaristo perusteli valintaansa seuraavasti: Scandic on toiminut esikuvana vuodesta 1996 alkaen ja osoittanut, että hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää asettamalla selkeitä tavoitteita ja toteuttamalla tehokkaita toimenpiteitä.
IMEX Green Meetings Award for the gold place
Frankfurtissa huhtikuussa 2008 pidettyjen matkailu- ja konferenssialan IMEX-messujen yhteydessä Scandic sai ensimmäisen palkinnon Green Meetings Award -kategoriassa. Palkinto myönnettiin vihreimmille kokouksille. Perusteluissa mainittiin, että Scandicin kokoukset ”ovat reilusti edellä muiden hotelliketjujen panostusta kestäviin toimintatapoihin ja vihreisiin kokouksiin”.
Global Tourism For Tomorrow Award 2008, Silver
World Travel and Tourism Council myönsi Dubaissa huhtikuussa 2008 palkinnot parhaasta työstä kestävän kehityksen hyväksi. Ehdokkaita oli 150 ympäri maailmaa ja Scandicille myönnettiin hopeaa ”vaikuttavista käytännön toimistaan kestävän kehityksen hyväksi näinkin suuressa yrityksessä”.
Ruotsalaisia palkintoja 2008
Vuoden kannustuspalkinto
Tukholman läänin maakäräjät on jakanut Bemötandepris-palkintonsa toimintarajoitteisten kohtelusta. Scandic Hotels AB:lle myönnettiin erityinen diplomi, ”Vuoden kannustuspalkinto”, menestyksekkäästä työstään hotelliensa esteettömyyden hyväksi sekä ainutlaatuisesta esteettömyysstandardistaan.
SKD Euroconf:n ympäristöpalkinto
”Scandic on ketju, joka on ollut pitkään eturintamassa näyttämässä suuntaa pohjoismaiselle parannustyölle ympäristön ja kestävän kehityksen hyväksi hotelli- ja konferenssialalla. Scandic saa SKD:n vuoden 2008 ympäristöpalkinnon, koska yrityksellä on sen lisäksi myös erittäin alhainen keskimääräinen energian kulutus vierasta kohti.”
Kunniamaininta
Helmikuussa 2008 Scandic Norrköping Nord sai Norrköpingin kunnalta kunniamaininnan esteettömyystyöstään vuoden 2007 aikana. Yhteistyössä paikallisten vammaisjärjestöjen kanssa on onnistuttu luomaan esteettömämpi hotelliympäristö kaikille toimintarajoitteisille.
Kansainvälisiä palkintoja 2007
Paras CSR-ohjelma
Marraskuussa 2007 Scandic sai ”Best CSR Programme” -kategorian Hospitality Awards -palkinnon yhteiskuntavastuuohjelmastaan ja työstään kestävän kehityksen hyväksi. Palkinnot jaettiin Pariisissa ja arvioitavia osa-alueita olivat ympäristö, yhteiskuntavastuu, terveys, esteettömyys ja turvallisuus.
The Sustainability Award
SLEEP-designmessuilla Lontoossa lokakuussa 2007 Scandic sai ”The Sustainability Award” -ympäristöpalkinnon European Hotel Design Awards -kisassa. Se myönnettiin merkittävästä panostuksesta kestävän kehityksen hyväksi.
Ruotsalaisia palkintoja 2007
Swedish Recycling Award
Scandic Linköping Väst sai Recycling & Miljöteknik -järjestön palkinnon lokakuussa 2007. Hotelli palkittiin työstään ruokajätteiden hyväksikäytöstä biokaasun tuotantoon. ”Palkinto myönnetään satsauksesta, jolla on selkeitä ympäristöhyötyjä ja joka todella toimii esimerkkinä siitä, miten kierrätys voi toimia.”
Hjärter Ess
Scandic sai STIL-järjestön vuoden 2007 "Hjärter Ess"-palkinnon. Palkinnon on tarkoitus kannustaa aloitteita, jotka tuovat näkyvyyttä STIL:n sydämen asioille kuten syrjinnän vastaisuudelle, esteettömyydelle ja kansalaisten samanarvoisuudelle. ”Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa yritykselle ja yrityksen vammaislähettiläälle, joka on osoittanut aloiterikkautta ja luovuutta esteettömän ympäristön luomisessa toimintarajoitteisille.”
Jönköpingin kunnan ympäristöpalkinto
Scandic Elmia ja Scandic Portalen voittivat kesäkuussa 2007 Jönköpingin kunnan ympäristöpalkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain yksittäisille henkilöille, yhdistyksille, yhteisöille, yrityksille tai järjestöille, jotka toimivat Jönköpingin kunnassa. Ympäristöpalkinnon on tarkoitus tukea ja kannustaa toimia luonnonvarojen säästämisen, kiertokulkuajattelun ja ekologisesti kestävän kehityksen hyväksi.
Paras ympäristötyö
Maaliskuussa 2007 Ruotsin Scandic sai Grand Travel Award -palkinnon kategoriassa ”Paras ympäristötyö”. Palkinnon taustalla on Fürst Scandinavian Researchin toteuttama Ruotsin suurin tutkimus matkatoimistojen parissa. Haastatellut ovat saaneet spontaanisti mainita hotelliketjun, jota pitävät merkittävimpänä ympäristötyön alueella.
Aiempia palkintoja
Oslon kaupungin ympäristöpalkinto
Kesäkuussa 2006 Scandic sai Oslon kaupungin ympäristöpalkinnon. Palkinto myönnetään taholle, joka näyttää hyvää esimerkkiä aktiivisesta ympäristötyöstä Oslossa.
Glassbjörnen
Norjan Scandic sai Glassbjörnen-ympäristöpalkinnon turismikategoriassa toukokuussa 2006. Palkinnon myöntäjä on GRIP, kestävän ympäristön ja tuotannon hyväksi toimiva säätiö, jonka toiminta on osittain Norjan ympäristöministeriön rahoittamaa.
S:t Julian -esteettömyyspalkinto
Helmikuussa 2006 Scandic sai ”S:t Julian”-esteettömyyspalkinnon Tukholman kaupungilta työstään esteettömyyden hyväksi.