Päivä Scandicilla on askel lähemmäksi kestävää kehitystä
Tyhjä vesikannu huoneissa on järkevää ympäristöajattelua. Vaikka Tukholman Scandic Anglais -hotellissa onkin myynnissä pullotettua vettä, kannustetaan vieraita täyttämään vesikannu vesijohtovedellä. Se maistuu hyvältä, ei aiheuta lisäkuluja, eikä sitä tarvitse kuljettaa. Tämä on pieni mutta tärkeä esimerkki siitä, miten jokainen hotelli voi tehdä osuutensa kestävän kehityksen hyväksi – ja tarjota samalla parempia elämyksiä.
Hotellien ympäristötyö
Jokainen hotelli työskentelee ympäristöasioiden hyväksi niin paikallisella kuin globaalilla tasolla. Jokaisessa hotellissa on oma ympäristövastaava. Hän varmistaa, että yleistä ympäristösuunnitelmaa noudatetaan, ja että kaikkien työntekijöiden aihetta koskevat aloitteet ja ideat arvioidaan.
Joutsen on laskeutunut Scandicille
Ensimmäinen Joutsen-ympäristömerkin saanut hotellimme oli Scandic Sjølyst Oslossa vuonna 1999. Tänään yli 4/5 Scandic-hotelleista on joutsenmer-kitty. Yhteensä yli 120 hotelliamme on saanut Joutsenmerkin ja pyrimme samaan merkin kaikkien hotellien osalta lähivuosina. Joutsenmerkin saamiseksi hotellin on käytävä läpi koko ympäristötyönsä ja täytettävä 150 kovaa vaatimusta.
Pohjoismaiden ensimmäinen joutsenmerkin saanut ravintola
Syksyllä 2006 julkistettiin myös Pohjoismaiden ensimmäinen Joutsenmerkin saanut ravintola: Café Artist Scandic Winn -hotellissa Ruotsin Karlstadissa. Nykyisin joutsenmerkittyjä ravintoloita on jo useampia. Tämä kertoo työntekijöiden ympäristösitoumuksesta ja Scandicin pyrkimyksestä olla edelläkävijä ympäristöasioissa.
EU-kukka Pohjoismaiden ulkopuolella
Joutsen on pohjoismainen ympäristömerkki. Pohjoismaiden ulkopuolella on käytössä EU-kukka. Kyseessä on koko EU:n yhteinen ympäristömerkintäjärjestelmä. EU-kukka toimii samalla tavoin kuin Joutsen-merkki. EU-kukan saamiseksi on täytettävä ympäristöä, terveyttä ja toimivuutta koskevia vaatimuksia.
Ympäristömerkkejä kaikissa hotelleissamme
Ympäristömerkit ovat tapa osoittaa ympäristöasioiden huomioimista. Mutta ympäristömerkkejä on kovin monia. Olemme ylpeitä, että meille on myönnetty ja olemme voineet itse valita joitain tunnetuimmista merkeistä, kuten: KRAV, Bra Miljöval, Joutsen ja EU-kukka.