Vastuumme maailman vedestä

Jotta vettä ei käytettäisi enempää kuin on tarpeen ja veden laatu säilyisi, käytämme mm. seuraavia:
  • Vettä säästävät WC:t
  • Erityiset suihkukahvat
  • Tunnistimet pesualtaiden vesihanoissa
  • Tehokkaat astianpesukoneet ja pesukoneet
  • Alhaisen annostuksen ympäristömerkittyjä tuotteita siivouksessa ja astioiden pesussa. Useissa hotelleissa käytetään siivouksessa vesihöyryä
Therese Alshammar

Juomavettä järkevästi suoraan hanasta

Vesi on yksi kaikkein tärkeimmistä luonnonvaroista. Siksi meidän on kannettava vastuuta veden puhtaudesta ja siitä, että emme tuhlaa sitä. On tärkeää, että voimme tarjota vieraille miellyttävän kokemuksen ja huomioida samalla luonnon. 

Juomavettä fiksummin ilman kuljetuksia

Hotelleihimme kuljetettiin ennen lähes neljä miljoonaa vesipulloa vuodessa. Se on tietenkin kestämätöntä. Siksi panostammekin nyt parhaaseen tarjolla olevaan veteen: omista laskuhanoistamme saatavaan jäähdytettyyn, suodatettuun ja hiilihapotettuun veteen, jossa ovat tallella arvokkaat kivennäisaineet ja suolat. Siten voimme vähentää fossiilisen hiilidioksidin päästöjä 160 tonnilla vuodessa (aiempien myyntimääriemme pohjalta laskettuna).
 
Kierrätyslasista valmistettu design-pullo
Vesipullomme muotojen takana on ruotsalainen nainen, joka tuntee veden omaksi elementikseen, nimittäin olympiauimari Therese Alshammar. Therese on antanut pullolle muodot yhdessä muotoilija Jonas Torstenssonin kanssa. Pullo on valmistettu käsinpuhalletusta kierrätyslasista ja korkki kierrätysmuovista. Jokaisesta pullosta menee lisäksi 10 senttiä Scandic Sustainability Fund -rahastoon, joka tukee erilaisia aloitteita yhteiskunnan kestävän kehityksen hyväksi.

Mittaamme veden kulutusta

Olemme mitanneet veden kulutusta kaikissa hotelleissamme kerran kuukaudessa vuodesta 1996 alkaen. Mittausten alkaessa vettä kului vierasta kohden 240 litraa vuorokaudessa. Tällä hetkellä luku on laskenut 209 litraan. Määrä on alhaisempi kuin Joutsen-ympäristömerkin hotelleille asettamat vaatimukset.

Stockholm Water Prize -palkinnon perustaja

Scandic on jo pitkään tukenut veteen liittyviä toimenpiteitä. Olimme jo vuonna 2005 mukana perustamassa Stockholm Water Prize -palkintoa, joka on  Stockholm Water Foundationin vuosittain jakama palkinto. Palkinto myönnetään henkilölle, järjestölle tai yhteisölle, joka on toiminut merkittävällä tavalla veteen liittyvien asioiden hyväksi.
 
Palkinnon saaja vuonna 2011
Vuonna 2011 palkinto myönnettiin University of Wiscounsin-Madison yliopiston professorille Stephen R. Carpenterille USA:sta tukemaan hänen tutkimustaan ympäristön ja ihmisten vaikutuksista järvien ekosysteemiin. Tutkimus antaa konkreettisia tuloksia ongelmien ratkaisemiseen. 

Live Report

 

Pidämme tilastotiedoista ja rekisteröimme energian kulutuksemme, fossiilisen hiilidioksidin päästömme sekä lajittelemattoman jätteen määrän. Voit laskea omat ympäristövaikutuksesi laskurillamme.
Sustainability Live Report -sivulle

Tarvitsitpa hotellihuoneen tai kokouksen pitopaikan, aina löytyy sopiva Scandic-hotelli. Meillä on tällä hetkellä noin 160 hotellia Pohjoismaissa ja pohjoisessa Euroopassa. Lähivuosina tavoitteemme on laajentaa ketjua Pohjoismaissa sekä Pohjois- ja Itä-Euroopassa.
 
Lähtökohtanamme on tarjota hyvää hotellimajoitusta ja samaa korkeatasoista palvelua kaikissa hotelleissamme. Meillä on yhteensä noin 6 600 työntekijää, jotka tekevät parhaansa, jotta voisit ladata uutta energiaa ja saada odotuksesi täyttäviä hotellipalveluita.

Liity kanta-asiakasohjelmaamme
    Etuja jo ensimmäisenä päivänä
    Ansaitse pisteitä palkintoöihin
    Erikoistarjouksia jäsenille