Tulevat parannukset vaativat nykyisen tilanteen tuntemista
Vuonna 1996 Scandic aloitti sähkön ja veden kulutuksen, sekä lajittelemattoman jätteen ja pestävän pyykin määrän rekisteröinnin. Hotelleissa toimittiin aktiivisesti resurssien kulutuksen vähentämiseksi ja lukujen vertailu oli mielenkiintoista. Siksi loimme oman raportointijärjestelmämme, jonka nimi on SIR (Sustainability Indicator Reporting).
Hotellit raportoivat kuukausittain resurssien käytöstään SIR-järjestelmään. Sitten kukin hotelli vertaa lukujaan aiempiin lukuihinsa ja muiden hotellien lukuihin. Tavoitteena on tietenkin tulla paremmaksi ja motivoida kaikkia parantamaan tuloksiaan.
Jokainen Scandic-hotelli mittaa:
- Veden kulutusta
- Sähkön kulutusta
- Pestävän pyykin määrää
- Lajittelemattoman jätteen määrää
Ensimmäisenä hotelliketjuna maailmassa julkaisemme lukumme
CO2 vierasta ja yötä kohden
Syksyllä 2007 otimme ensimmäisenä hotelliketjuna käyttöömme avainluvun, joka kertoo fossiilisen hiilidioksidin päästöt vierasta ja yötä kohden. Tämä mahdollistui siksi, että olemme kahden vuoden ajan panostaneet siihen, että jokainen hotelli raportoi meille myös miten heidän käyttämänsä energia on tuotettu. (Tuulivoima, vesivoima, öljy, hiili, tai muu energianlähde.) Keskivertoyö Scandic-hotellissa vuonna 2006 aiheutti 3,1 kiloa fossiilista hiilidioksidia vierasta kohden. Tavoitteemme on, että nämä päästöt laskevat nollaan vuoteen 2025 mennessä.