Farkkupaikat – Viktor Fredbäck

Viktor Fredbäckille farkut ovat kaikki kaikessa. Hän voitti vuonna 2016 vuoden keräilijä -luokan The Collector’s Awardseissa. Kymmenessä vuodessa hänen on onnistunut kerätä yksi suurimmista vintagefarkkujen kokoelmista - 400 paria farkkuja.

Sko Uno – Gamla Brogatan 34, keskusta

Vuonna 1975 perustettu liike on yksi Tukholman vanhimmista kenkäkaupoista ja 1990-luvulla se aloitti lukuisia trendejä. Nykyään siellä on nahkatakkeja, kenkiä, asusteita ja tietysti farkkuja. Nykyinen omistaja Marthyn Ingham, joka on työskennellyt Leviksellä monta vuotta, myy liikkeissä myös omaa yli 3 000 kappaleen kokoelmaansa. Kannattaa siis rupatella hänen kanssaan.

Beyond Retro – Brännkyrkagatan 82, Södermalm

Suuri vintagekauppa, josta löytyy kaikkea kauluspaidoista Lettermanin neuletakkeihin 1930-luvulta. Täällä on suuri valikoima vintagefarkkuja 1970-1990-luvuilta. Jos olet onnekas, voit törmätä vanhempiin tuotteisiin 1950-1960-luvuilta. Kärsivällisesti etsien voit löytää todellisen helmen farkkumerestä.

Second Sunrise – Katarina Bangatan 69, Södermalm

Tämä on yksi omista suosikeistani. Täällä on loistava valikoima farkkuja Japanista Yhdysvaltoihin saakka, kaikki raakaa denimiä. Silloin tällöin täällä pidetään myös indigo-värjäyskursseja. Liikkeen takaosassa on vanhoja ompelukoneita, joilla valmistetaan farkkuja mittatilauksesta vanhoista kankaista. Kaupasta löytyy myös kokonainen vintage-denimille omistettu osasto. Siellä on aina myynnissä tuotteita 1960-luvulta ja vanhempiakin. Aloin kerätä vintagefarkkuja yhdessä Douglasin kanssa, joka on yksi Second Sunrisen omistajista. Älä missaa tätä liikettä!

Herr Judit – Hornsgatan 65, Södermalm

Tätä liikettä kuvaavat valikoitu vintage ja second hand. He matkustavat ympäri maailmaa (lähinnä Yhdysvalloissa, Italiassa ja Englannissa) laadukkaiden vaatteiden löytämiseksi. Vintagemuotiin keskittyvässä liikkeessä ollaan hyvin valikoivia sen suhteen, mitä kauppaan valitaan. Saatavana on farkkumerkkejä, kuten LVC ja RRL, mutta myös muotibrändejä, kuten Acne Studios. Jos haluat lukea lisää vintagefarkuista, myynnissä on myös kirjallisuutta aiheesta.