Kestävä yhteistyö

Teemme yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa, jotka suhtautuvat kestävään kehitykseen vakavasti. He uskovat, kuten mekin, että ihmisistä ja ympäristöstä huolehtimalla voi vaikuttaa myönteisesti sekä liiketoimintaan että yhteiskuntaan.



Kumppanuudet tekevät maailmasta hieman paremman paikan elää

Natural Step -järjestö

Vuonna 1994 Scandic aloitti todellisen ympäristötyön. Natural Step -järjestö toimi neuvonantajanamme aivan alusta asti, ja heidän kestävän kehityksen periaatteensa ohjaavat toimintaamme edelleen. Natural Step auttaa yrityksiä ja organisaatioita tekemään kestävyyteen tähtääviä strategisia päätöksiä (talouden, ympäristön ja yhteiskunnan kannalta).

Diversity Charter Ruotsissa

Diversity Charter -verkosto koostuu yrityksistä ja organisaatioista, jotka etsivät aktiivisesti hyvää tapaa työskennellä monimuotoisessa kontekstissa. Yritys on teollisuushanke, jonka aloittivat vuonna 2010 Ruotsissa Scandicin kaltaiset yritykset.

Real Stars

Vuonna 2014 Scandic Sweden aloitti yhteistyön Real Stars -organisaation kanssa. Yhteistyössä keskitytään ”Fair Sex” -periaatteeseen, toisin sanoen oikeudenmukaisuutta edistävään työhön ihmis- ja seksikauppaa vastaan.

ICARUS

Scandic kuuluu Business Travel Association -järjestön ICARUS-ympäristöhankkeen neuvottelukuntaan. ICARUS on liikematkailualan laajin kansainvälinen kestävyyshanke.

Visita

Visita on hotelli- ja ravintola-alan oma organisaatio Ruotsissa. Scandic kuuluu Visitan kestävyysneuvostoon.

Klimaloftet

Klimaloftet on Norjan hallituksen ja ympäristöministeriön ympäristökampanja. Kampanjalla pyritään yksimielisyyteen ja sitoutumiseen ilmastoasioissa sekä osaltaan päästöjen vähentämiseen. Scandic on yksi ympäristöministeriön yhteistyökumppaneista. Osallistumme vahvan Klimaloftet-konseptin suunnitteluun.

Tukholman vesipalkinto

Scandic on yksi Tukholman vesipalkinnon perustajista. Joka vuosi Tukholman kansainvälinen vesi-instituutti luovuttaa palkinnon maailman vesiviikon aikana, jolloin paikalla vierailee tutkijoita ja asiantuntijoita kaikkialta maailmasta.

Pohjoismainen ympäristömerkki

Scandicin ympäristötyö aloitettiin täydellä teholla vuonna 1994. Pohjoismainen ympäristömerkki, joka tunnetaan myös Joutsenmerkkinä, on ollut alusta alkaen hyvin tärkeä yhteistyökumppani. Yli neljä viidestä pohjoismaisesta hotellistamme on ympäristömerkitty, ja niiden osuus kasvaa jatkuvasti. Joutsenmerkki on erittäin vaikeasti saatava ympäristömerkki ja Pohjoismaiden virallinen ympäristömerkki, jonka on perustanut Pohjoismaiden ministerineuvosto. Yhteistyöllä Pohjoismaisen ympäristömerkin kanssa on monia etuja, esimerkiksi nämä:

  • itsenäinen kolmannen osapuolen sertifiointi, tyyppi 1
  • kokonaisnäkemys ja tiukat vaatimukset (energia, vesi, kemikaalit, jätehuolto ja kierrätys)
  • pakolliset raja-arvot, joihin kaikkien on yllettävä
  • yksi Ruotsin tunnetuimmista brändeistä (96 %), jolla laaja mainonta
  • tärkeä kestävän kehityksen työkalu julkisen ja yksityisen puolen hankintaan/ostoihin.

Ympäristömerkityt tavarantoimittajat

Valitsemme myös toimittajamme ja tuotteemme niin, että niillä on Pohjoismainen ympäristömerkki tai EU:n ympäristömerkki, kalusteista painomateriaaleihin ja puhdistusaineisiin. Pyrimme lisäämään ympäristömerkittyjen tuotteiden määrää hotelleissamme yhdessä tavarantoimittajiemme kanssa.

EU:n luomutunnus

EU:n virallisen luomuruokamerkinnän voi nähdä muun muassa aamiaispöydässämme.

Debio

Scandic tekee Norjassa yhteistyötä Debion kanssa. Tavoitteena on luomuruoan aseman varmistaminen. Scandicin aamiainen Norjassa on Debion sertifioima.

Luomu

Meillä Suomessa yhteistyökumppanina on Luomu. Organisaation päätavoitteena on luomutuotteiden myynnin edistäminen osana suomalaista ruokakulttuuria.

Dansk Ø-Mærke, Statskontrolleret Ø kologisk

Tanskan Scandic-hotelleissa voi nähdä luomuruokaa ja -juomia tarkoittavan Ø-merkinnän. Se otettiin käyttöön vuonna 1989 ja se todistaa, että tuote on Tanskan viranomaisten hyväksymä. Organisaatio tekee yhteistyötä koko ketjun kanssa tuotannosta kuluttajiin asti.

WWF

Meille on tärkeää, että pyrimme pitämään maapallon luonnonvarat tasapainossa. Siksi noudatamme aina WWF:n kestävää kalastusta koskevia ohjeita. Lisäksi osallistumme vuosittain WWF:n Earth Hour -tapahtumaan osoittaaksemme ilmastokysymyksen vakavuuden.

Reilu kauppa

Reilun kaupan (Fairtrade) merkintä on ihmisoikeuksiin liittyvä eettinen ja sosiaalinen merkki. Reilun kaupan tuotteiden ostajat tukevat demokratiaa ja myrkytöntä viljelyä taistellen samalla lapsityövoiman käyttöä ja syrjintää vastaan. Hotelleissamme Suomessa, Norjassa, Saksassa ja Ruotsissa on tarjolla vain Reilun kaupan kahvia.

UTZ-merkintä takaa alkuperän

UTZ-merkinnällä taataan, että kahvi on kasvatettu yhteiskunnan ja ympäristön kannalta vastuullisesti ja että kahvin alkuperämaa ja kasvattaja voidaan aina jäljittää. Kaikki Tanskassa tarjoilemamme kahvi on UTZ-sertifioitua.

Lazarushjälpen

Lazarushjälpen-järjestön kanssa tekemämme yhteistyön ansiosta monet kovaosaiset lapset saavat ainakin yhden joululahjan. Tämä kumppanuussuhde on nykyään voimassa monilla alueilla Ruotsissa.

Retoy

Retoy on ruotsalainen järjestö, joka järjestää lelunvaihto- ja leikkipäiviä sekä pyrkii edistämään lasten oikeuksia. Tarjoamme yleensä yöpymispaikan järjestön vieraillessaan Malmössä, Göteborgissa ja Tukholmassa.

Pelastakaa lapset

Kun maailmalla tapahtuu katastrofeja, teemme yleensä lahjoituksen Pelastakaa lapset ry:lle ja pyydämme myös työntekijöitämme ja vieraitamme auttamaan varainkeräyksessä.

Scandic yhteiskunnassa

Osallistumme jokaisessa maassa hotellia ympäröivän paikallisyhteisön toimintaan. Teemme töitä hyvän yhteiskunnan luomiseksi yhdessä tärkeimpien yhteistyökumppaneidemme kanssa, joihin kuuluu lähiympäristömme yrityksiä, organisaatioita ja aktiivisia toimijoita.

Panostaminen kestävän kehityksen hankkeisiin

Vuosien varrella olemme tukeneet erilaisia mielenkiintoisia ja tärkeitä kestävään kehitykseen liittyviä hankkeita. Esimerkkejä niistä:

  • Korkeakouluyhteisö – Tekniikan opiskelijat Tanskan teknillisestä korkeakoulusta testaavat keksintöjään ja käytännön kestävyysratkaisujaan Roskilden festivaaleilla.
  • Nopea reaktio – Toimittajat tuovat medioissa esille syrjintää sekä keskustelevat ja kertovat siitä.
  • Miljöresurs Linne – Ravintola-alan oppilaitosten välinen kilpailu, jossa valmistetaan ympäristöystävällistä ruokaa.
  • Kööpenhaminan kauppakorkeakoulu – Kouluttaa 18 000 opiskelijaa kestävyyslähettiläiksi painopisteenään yritysten mahdollisuudet.
  • KFUK-KFUM Sparrevikenin leiri – Maahanmuuttajataustaisille lapsille järjestetty leiri, jolla he voivat nauttia yhdessäolosta ja ulkoilusta muiden lasten kanssa.
  • KFUM Uumaja – 15 päivän ajan rentoutumista, kesätöitä ja kursseja maaseudulla yksinäisille alaikäisille pakolaisille.
  • Consumentor/Shopgun – Tiedon jakamista kulutushyödykkeiden eettisistä, ympäristö- ja terveysvaikutuksista Internetin ja matkapuhelinten välityksellä.
  • Rättviseförmedlingen (Equalisters) – Auttaa yrityksiä ja organisaatioita löytämään sopivia ihmisiä ja aliedustettuja ryhmiä rekrytointia, luentoja jne. varten.