Laadukkaat tarjoilut – ruokahävikki minimoiden
Nauti herkullisista tarjoiluistamme hyvällä omallatunnolla.
Ruokahävikin minimointi
Olemme jo pitkään panostaneet ruokahävikin vähentämiseen osana vastuullisuustoimiemme arkea. Vuonna 2023 olemme ottaneet käyttöön uudet digitaaliset ruokahävikkivaa’at kaikissa Scandic-hotelleissa kuudessa maassa.
Tavoitteenamme on vähentää syömäkelpoisen ruoan hävikkiä peräti 25 %* vuoteen 2025 mennessä.
Uuden teknologian avulla voimme seurata ja analysoida hävikkitietoja entistä tarkemmin aamiaiselta sekä muista tarjoiluista. Reaaliaikainen raportointityökalu auttaa meitä oppimaan, miksi ja missä vaiheessa ruokahävikkiä syntyy sekä kohdistamaan toimenpiteet tehokkaasti.
Lisäksi
- Ruokahävikin määrää on hotelleissamme vähennetty systemaattisesti usean vuoden ajan ammattimaisella suunnittelulla ja henkilökunnan perehdyttämisellä.
- Buffet-tarjoilujen osalta olemme onnistuneet vähentämään hävikkiä myös esillepanon huolellisella suunnittelulla, oikea-aikaisella tarjoilulla sekä astioiden kokoa optimoimalla.
- Valmistamme ylijääneistä raaka-aineista uusia maukkaita herkkuja, kuten edellispäivän hedelmistä ja vihanneksista herkullista smoothieta ja mehuja.
- Vähennämme hävikkiä myös myymällä buffet-tarjoilusta ylijäänyttä ruokaa ResQ- sovelluksen avulla: hävikkiannosten myyminen on pelastanut pelkästään Suomen Scandic-hotelleissa 53 000 hävikkiannosta vuodessa, mikä vastaa yli 133 000 kg pelastettuja CO2-päästöjä.
* Vuonna 2022 vähensimme Scandic-ketjussa ruokahävikkiä 14 % verrattuna vuoteen 2019.
Vastuulliset tarjoilut
- Ravintola- ja kokoustarjoilujen ainekset hankimme mahdollisimman läheltä ja sesongin mukaisesti, aina kun mahdollista.
- Käytämme runsaasti kasviksia ja luomutuotteita satokaudet huomioiden.
- Olemme lisänneet runsaasti kasvipohjaisia vaihtoehtoja valikoimaamme, esim. aamiaisella on tarjolla yli 50 vegaanista tuotetta. Tavoitteemme on nostaa kasvipohjaisten ruokien osuus 60 %:iin vuoteen 2025 mennessä.
- Noudatamme Joutsenmerkin rajoituksia ruoan alkuperän suhteen.
- Lihatuotteissa suosimme kotimaisuutta ja valitsemme vain vastuullisesti tuotettua kalaa ja mereneläviä.
- Lopetimme jo 2018 häkkikanaloissa tuotettujen kananmunien käytön kaikissa hotelleissamme.
- Valmistamme tarjoilut aina kotimaista osaamista ja omia reseptejä hyödyntäen.
- Scandicissa nautit aina vastuullisesti tuotettua Reilun kaupan luomukahvia ja Scandic-vettä pullotetun sijaan. Huomioimme vastuullisuuden myös muissa juomatuotteissa; tarjoamme kotimaisia, luomu- sekä vegaanivaihtoehtoja.
- Hankintakäytäntömme perustuvat vastuullisuusarvoihimme. Tutustu hankintoja ohjaaviin ohjeistuksiin.